torstai 12. maaliskuuta 2015

Kestävällä Perustalla - Raamattutapahtuma 6-8.3.-15

Kevään harmauteen Suomen Raamattuopisto oli laittanut pystyyn täysin uuden tapahtuman joka oli nimeltään Kestävällä perustalla. Tapahtuma sisälsi paljon musiikkia ja opiston nimen mukaisesti: raamattua.
Tapahtuma lähti käyntiin festareilta tutun musiikkilinjan lauluillalla jossa osa laulajista esiintyi kaikille harjiottelemansa kappaleet vaihtelevilla sovituksilla.
Heistä oli myös koottu viikonlopulle vaiheteleva House Band.

Raamattu opetusta löytyi niin aiheesta kuin aiheesta.
Ensimmäisen raamattuopetuksen salaman nopeasti lavalle saapui opiston oma kasvatti, Pro Fide joka veti varman keikan kotikentällään. Illalla hartauden jälkeen ihmiset pääsivät vielä nauttimaan yöpalaa  samalla kun halukkaat saivat esiintyä Night Cafessa.
Seuraava aamu seurasi edellisen päivän ratoja: aamusta oli kanavat tytöille ja pojille ja myös yhteistä raamattuopetusta löytyi useasti päivän aikana.
Park7
Park7
Päivän kohokohdat itselleni olivat opiston Missiomusalinjan valmistama musiikkinäytelmä Jeesuksen vertauksista, nimeltään Mitkä Juhlat Näistä Tuleekaan?! Tapahtumassa näin toistamiseen jo viime syksystä asti harjoitellun näytelmän lauluineen, ja itselläni ei ollut ainakaan mitään ongelmaa seurata esitystä loppuun useiden encorejen kera.
Illalla päästiin nauttimaan lisää musiikista kun lavan ottivat haltuun Park7 ja Hertz. Molemmat saivat ujon yleisön loistavasti mukaan rennoilla jutuillaan ja hyvällä meiningillä. Mukana laulaminen ja tanssiminen on sallittua!
Hertz
Hertz
Hertz






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti